Ymmärrä kissaasi: käsittelyssä kissanhiekkalaatikko

Edellisessä artikkelissamme eläinlääkäri ja eläinten käyttäytymisen asiantuntija Maria Grazia Calore kertoi, miksei kissa tee tarpeitaan hiekkalaatikkoon. Yhdeksi syyksi tälle inhottavalle käyttäytymiselle hän esitti vääränmallisen hiekkalaatikon. Tällä kertaa hän antaa vinkkejä, kuinka tämän epämiellyttävän ongelman voi välttää.

Tarpeiden teko on merkittävä hetki kissamme

Luonnossa kissa on sekä saalistaja että saalis, joten tarpeiden tekeminen on sille haavoittuva hetki. Voit siis ensimmäiseksi kysyä itseltäsi: mihin olet sijoittanut hiekkalaatikon? Kissasi näkökulmasta sopivin paikka on hiljainen ja hieman syrjässä. Laatikko ei saa olla kulkureiteillä eikä kissan reviirillä (esimerkiksi sen nukkumapaikassa). Joten paras paikka kissanhiekkalaatikolle ei todellakaan ole etuoven lähellä, josta kaikki kulkevat ohi! Ei kannata myöskään laittaa laatikkoa pesukoneen viereen, sillä kissa kyllä tietää, ettei paikka ole hiljainen, kun kone on päällä!

Jos talossa on useita kissoja, täytyy huomioida, että niillä on mahdollisuus käydä hiekkalaatikolla yhtä aikaa. Kissojen välille saattaa syntyä joskus eripuraa, mikäli ne eivät mahdu yhtä aikaa laatikolle. Ei kannata laittaa kissanhiekkalaatikkoa liian ahtaaseen tilaan, missä et pysty kulkemaan sen ohi tai siirtämään sitä nopeasti. Parhaassa tapauksessa kissanhiekkalaatikoita on vähintään yhtä monta kuin kissojakin (mitä enemmän, sitä parempi!).

Suljettu vai avoin laatikko?

Minulta kysytään eniten, onko parempi käyttää avointa vai suljettua kissanhiekkalaatikkoa. Tähän ei ole täsmällistä vastausta, sillä se riippuu kissasi mieltymyksistä. Laatikon koolla on kuitenkin merkitystä, sillä se pitää olla tarpeeksi suuri kissallesi. Kissan täytyy mahtua laatikkoon pitkittäin sekä pystyä kääntymään kunnolla. Olen törmännyt käyttäytymisopastuksissani usein siihen, että kissanhiekkalaatikon koko on saanut kissan tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi. Tämä on usein ainoa syy siihen, miksi kissa ei tee tarpeitaan laatikkoon. Jos kissasi ei totu käyttämään suljettua laatikkoa, kokeile ottaa laatikon etukansi irti, jotta kissan on helpompi mennä laatikkoon, eikä se tunne oloaan vangiksi laatikon sisällä.

Minkätyyppinen kissanhiekka sopii minulle?

Kissanhiekkoja on montaa eri tyyppiä. Usein valitsemme hajustetun kissanhiekan emmekä ymmärrä, että kissan hajuaisti on paljon parempi kuin ihmisten. Se mikä saattaa meille olla miellyttävän vieno tuoksu, on kissasta ärsyttävän voimakas. Olen huomannut, että useimmat kissat rakastavat hajustamatonta kissanhiekkaa. Voimme käsitellä pahat hajut jauhemaisilla puhdistusentsyymeillä, jotka syövät hajun. Näin syntyy sopiva tasapaino meidän ja kissan tarpeiden välillä.

Myös kissanhiekan rakenteella on merkitystä! Kun pidämme mielessä, että kissa kaivaa ja kävelee hiekassa, ymmärrämme, että jos raekoko on liian suuri – tai jos käytetään markkinoilla olevia lastuja – se saattaa ärsyttää kissaa. Jo kissalle parasta rantahiekkaa ei ole käytettävissä, kannattaa valita mahdollisimman hienojakoinen kissanhiekka.

Jotta kissa voisi tehdä tarpeensa normaalisti, meidän pitää käyttää tarpeeksi paksu kerros kissanhiekkaa. Kissanhiekkaa tulisi normaalisti olla ainakin 5–7 cm.

Missä määrin ja miten kissanhiekkalaatikko pitää puhdistaa?

Jotkin kissanhiekat kestävät jopa 21–30 päivää vaihtamatta. Tavallisin syy kissan epätyypilliseen tarpeiden tekoon on kissanhiekan huono hoito.

Kissanhiekkalaatikko pitää pestä vähintään kahdesti päivässä ja poistaa sieltä virtsa ja uloste. Hiekan siivilöivän kauhan sijaan suosittelen käyttämään pikkulapiota tai kotitekoista kauhaa, jonka voi leikata muovipullosta.

Vähintään kerran viikossa vaihda kaikki kissanhiekka uuteen ja puhdista laatikko: kissasi pysyvät terveempinä koska loiset eivät pääse lisääntymään.