Valitsevatko kissat omistajansa?

Kun ajattelet kissaa, mieleesi tuskin tulee kuvaa ryhmähenkisestä ja laumanjohtajaa tottevasta koirasta, joka on kuin kissan vastakohta. Aikaisemmat eläinten käyttäytymisen tutkimukset kuvaavat kissaeläimen itsenäiseksi saalistajaksi, joka ei siedä edes toisia kissoja reviirilleen. Kuitenkin, nämä ikivanhat kiveen hakatut totuudet ovat murentumassa, kiitos eläinten käyttäymisen asiatuntijan, Maria Grazia Caloren, tuoreiden tutkimustulosten.

Kissa: itsenäisestä kissaeläimestä lemmikiksi

Toisin kuin koira, joka on kehittynyt pitkän kesyyntymisprosessin tuloksena, kissa mukautui elämään ihmisen kanssa lähes lainkaan käytöstään muuttamatta. Uusimmat kissaeläintutkimukset eivät enää tue käsitystä kissojen itsenäisestä luonteesta, sillä kissojen siirtymisestä kaupunkiin ja ihmisten kotikissoiksi on saatu uusia todisteita: kissa ei ole sosiaalinen eläin, mutta se luo omanlaisensa emotionaalisen suhteen muihin lajeihin (ihmiset mukaan lukien).

Mikäli kissoilla on ympärillään virekkeitä, kuten niiden luonnollisessa elinympäristössäkin, ne eivät juuri kärsi yksinäisyydestä. Ihmisen kanssa eläminen onnistuu, jos olosuhteet ovat sopivat kissalle, lukuun ottamatta joitakin rotuja ‒ persialaista tai meksikon karvatonta kissaa ‒ jotka eivät edes voi elää ilman ihmisen apua.

Kuinka kissa valitsee omistajansa?

Kissa selviää vähälläkin saaliilla, mutta se jakaa elinympäristönsä muiden kissojen kanssa vain, mikäli siihen on riittävät resurssit (ruokaa, eristäytymisen ja poistumisen mahdollisuus). Ruoka on syy siihen, miksi kissa alun perin lähestyi ihmistä, joka vastavuoroisesti hyödynsi kissaa pihapiirin hiirien ja käärmeiden häätämiseksi. Tavallisen yhteistyön sijaan kissa lähestyi ihmistä luodakseen ystävyyden, joka perustuu tasa-arvoiseen vaihtokauppaan. Sekä kissaeläimellä että ihmisellä seuralaisen valitseminen perustuu samoihin tekijöihin: käyttäytymiseen, eleisiin ja tuoksuun.

Kissa voi esimerkiksi tulkita korkean äänensävyn, kiljaisut ja nopeat liikkeet uhkaaviksi: puolestaan rauhallisella äänensävyllä, rennolla liikehdinnällä ja puoliavonaisilla silmillä on vastakkainen vaikutus, joka syventää luottamusta ja ystävyyttä.

Kissa myös kokee ihmisten mielialat havainnoimalla ja haistelemalla: jos ihminen on hermostunut, kissa saattaa mennä loitommaksi. Mikäli kissa silti pakotetaan kontaktiin, se saattaa käyttäytyä aggressiivisesti ihmistä kohtaan. Surullisuuden havaitessaan kissa saattaa jopa yrittää kiinnittää ihmisen huomion hauskoilla tempuilla. Näistä syistä perheessä elävällä kissalla voi olla erilaisia asenteita ja mieltymyksiä. Kissa pystyy myös valitsemaan itselleen uuden perheen, mikäli se adoptoidaan toiseen perheeseen.

Kuten ihmisten välinen ystävyyskin, myös kissan ja ihmisen välinen ystävyys perustuu olettamuksiin: jos nämä osoittautuvat vääriksi, side saattaa katketa. Tämän välttääksemme meidän täytyy luopua ensi töiksemme aataminaikaisesta ihmisten ja lemmikkien välisestä suhdenäkemyksestä: kissa ei ole alaisemme vaan ystävämme!